Blogissa ei ole ollut yhtään merkintää yli kuukauteen. Olen ollut myös todella laiska kommentoimaan kenenkään muiden blogeja, kateellisena vain katsellut kun muut saavat aikaan vaikka mitä ihanaa ja upeaa.
Minä olen etsinyt jo pidemmän aikaa sopivaa projektia seiskaveikka jämälankojen tuhoamiseen. Helmikuun loppupuolella postilaatikkoon ilmestyi Beroccon KnitBits, ja nähtyäni Arabescuen kuvan tiesin, että sen haluan tehdä. Seiskaveikka on melkoisen paljon paksumpaa kuin Beroccon suosituslanka, joten peitosta on tulossa iso.
Nyt paloja on kasassa vajaa 20 ja päätin hidastaa tahtia. Lankaa on kulutettu hieman yli 500 grammaa. Puikoilla on nyt kaikenlaista muutakin, eli blogipäivityksiä niistä ja eräistä kodin kunnostukseen liittyvistä aiheista luvassa.
Puutarhakausi (ja samalla grillikausi) on alkanut toden teolla. Näin ihanilla keleillä kukkapenkin kuopsuttelu on todella antoisaa :) Sipulikukat ovat ihana merkki tulevasta kesästä. Meillä ne ovat levittäytyneet kukkapenkin ulkopuolellekin ja niitä on ihana katsella iltaisin kotiin tullessa.
26.4.2008
Jämälankojen väistämätön tuho
Kirjoitti
Salla H
kello
23:36
6
kommenttia
17.3.2008
Talven viimeinen ja kotikasvatusta
Enpä muista koska olisi mennyt näin kauan aikaa yhden huivin tekemiseen, aloitin tämän Levillä, jossa olimme jo kuukausi sitten. Valmista tuli noin viikko sitten ja kuvaamiseen meni sitten oma aikansa.
Mallina Dropsin aaltohuivi. Muunsin mallia sen verran, että aloitin kaventamaan huivia molemmista reunoista noin puolesta välistä. Näin huivin reuna laskeutuu mielestäni kauniimmin. Pipo on tehty samalla mallikerralla. Enpä ole oikein ikinä ymmärtänyt pipoja, jotka on täynnä reikiä, joten tähänkin pitää varmaan tehdä vuori ensi talvea varten.
Lankana oli hyvän aikaa marinoitunut Novitan Esmeralda, jonka löysin nuoruuteni lankakopasta vanhempieni luota. Muistaaksen mummi on tehnyt minulle siitä villapaidan joskus 80-luvulla. Esmeraldan lisäksi mukana kulkee Lidlistä ostettua virkkuulanka, jossa on kullanväristä lankaa seassa. Kuvassa se ei tietenkään näy, mutta livenä näyttää kivalta.
Huivin malli: Drops, scarf in wavy lace patternPipon malli: oma
Lanka: Novita Esmeralda, Lidlin virkkaulanka, 170 grammaa
Puikot: 7mm huivi, 4.5mm pipo
Sitten kotikasvatukseen. Tuttavani tilasi Mikkolan sienituotteelta siitakesienten kasvatusalustoja, minä lähdin kimppaan mukaan ja nyt olohuoneessani on sieniviljelmä :) Pölkystä saa neljästä viiteen satoa, käytännössä ei tarvitse tehdä muuta kuin odottaa.

Ja katsokaa miten hienosti se sopii muiden lasiesineiden joukkoon. Samalla haluan esitellä kaksi lahjaa, jotka olen saanut vuoden sisään. Oikealla on mummiltani häälahjaksi saatu Orkidea, joka on vuodelta 1955 ja Timo Sarpanevan signeeraama. Orkidea on valittu vuonna 1956 jonkin amerikkalaisen lehden toimesta maailman kauneimmaksi esineeksi ja mielestäni se on sitä edelleen.
Sienten ja Orkidean välissä on hieman uudempaa lasimuotoilua, Matti Klenellin suunnittelma Four Flower Vase. Siinä on ideana, että tuossa keskellä olevassa pallossa on neljä eri kokoista reikää erikokoisille kukkaimpuille. Tämän esineen sain ystäviltäni valmistujaislahjaksi. Mainittakoon vielä, että tuo vasemmalla oleva tähti on oma tekele ja tehty tiffanytekniikalla.
Kirjoitti
Salla H
kello
19:42
1 kommenttia
26.2.2008
Myrkkykatko ympyräpeitto
Vihdoinkin jotain valmista! Hemlock Ring Blanket pääsi puikoilta jo viikko sitten, mutta pingotus tuotti vaikeuksia. Yritin ensin pingottaa sitä vanhan olohuoneen maton päällä, mutta matto antoi periksi ja muodon saaminen oli melkein mahdotonta. Lopulta keksin, että meillä on vielä taannoisen kellariremontin jäljiltä lämpöeristettä ja sehän on mitä oivallisin pingotusalusta. Nuppineuloja kului valtava määrä, mutta lopputuloksena on kauniisti auennut kuvio.
Ihastuin tähän peittoon heti nähtyäni sen Brooklyn Tweedissä. Törmäsin siihen kerta toisensa jälkeen Ravelryssä. Mietin mitä lankaa käyttäisin, kunnes muistin, että neuletapaamisessa Kati oli esitellyt tästä samasta langasta tekemäänsä peittoa. Niinpä varastin lankaidean törkeästi :) Tätä lankaa on tässä värissä liikkeellä Tampereella runsaasti, koska sitä myytiin edesmenneen Pellavashopin alessa edullisesti. Suurin syy langan valintaan oli kuitenkin se, että se sopii mielestäni meidän sohvan väriin täydellisesti.
Tämä työ oli mukava tehdä, joskun loppukerrokset kestivät ikuisuuden. Tein peittoa Jaredin kaavion riville 65 asti ennen päättelykerroksen tekemistä.
Malli: The Hemlock Ring BlanketLanka: Evilla Artyyarn 6/2, 230 grammaa
Puikko: 3,5 120cm Addi pitsipyörö
Läpimitta: n. 120cm
En tullut koko projektin aikana ajatelleeksi mitä ihmettä tuo Hemlock tarkoittaa. Äsken sitten katsoin asian sanakirjasta:
Kirjoitti
Salla H
kello
18:15
3
kommenttia
11.2.2008
Lankaa maailman ääriltä
Minä sain eilen tuliaisia Uudesta-Seelannista ja tänään Kaliforniasta. Uuden-Seelannin aikaero on Suomeen 10 tuntia edellä ja Kalifornian vastaavasti 10 tuntia perässä. Eli Suomesta katsottuna melkein maailman äärillä.
Vanhemmillani on tapana viettää Uudessa-Seelannissa aikaa vuoden alussa. Isäni on innokas kalastaja ja äitini nauttii luonnosta. Isä viettääkin reissulla yleensä lähes kolme kuukautta äitin tyytyessä kuukauteen. Ensimmäistä kertaa minulle tuli mieleen tilata tuliaisiksi lankaa. Kuinka en olekaan ennen tullut ajatelleeksi! Olin kuullut, että paikallista lankaa, joka on myös paikanpäällä käsiteltyä voi olla haastavaa löytää. Lisäksi halusin varmistaa, että lankaa on saatavilla eteläsaarella ja mielellään lähellä Christchurcia, joka on vanhemmilleni jonkinasteinen tukikohta.
Tiukan räveltämisen ja siitä seuranneen guuglauksen perusteella päädyin pyytämään Ashford Tekapoa. Äiti valitsi väriksi tuollaisen värjäämättömän ruskean, joka on oikein kaunis.
Toiselta äärilaidalta eli Kaliforniasta tilattiin Siren kanssa "vähän" puikkoja. Minä olen nyt onnellinen Knitpicksin Options Harmony Woodien omistaja! Tilaus ei jäänyt vain tuohon pakettiin, tilattiin vähän tuunausosastoa mukaan. Tuossa paketissa pienin puikko koko on 3.5 mm, joten tilasin myös muutaman kiinteän puikon. Tarvitsenkohan enää koskaan (perustellusti) ostaa yhtään puikkoja? Ainakaan pyöröjä, jotka ovat 60-120 cm pitkiä...
Samalla mukaan tarttui myös hillitysti lankaa, eli 100 grammaa Shimmeriä ja 200 grammaa Pallettea. Kaippa niistä jotain huivia tässä joskus väännetään. Knitpicks-tilauksesta saamme kiittää ystäväämme, joka oli Amerikan ihmemaassa työmatkalla ja raahasi puikot mukanaan tänne pohjolaan.
Koska nyt on neulomiseen liittyviä tarvikkeita ihan riittävästi, niin ole pyhästi päättänyt neuloa vähintään kilon varastoa pois ennen kun saan ostaa yhtään mitään. Toivottavasti saisin myös jotain pian valmiiksi. Kaikki on vaan kesken :(
Kirjoitti
Salla H
kello
20:34
2
kommenttia
29.1.2008
Huiville kaveri
Olin viime viikolla kipeänä. Kipeänä olemisessa ja neulomisessa on muutama yhteinen asia. Ensinnäkin kun on kipeänä on aikaa neuloa, jos ei ole ihan tosi kipeänä. Toinen merkittävä yhdistäjä kipeydessä ja neulonnassa on Koskikeskus, jossa on sekä työterveys että lankakauppa. Niinpä maanantaina haettuani työterveydenhoitajalta sairaslomaa oli pakko mennä käymään Käsityökeskuksessa nykyiseltä nimeltään Merletossa.
Kauppaan mennessäni minulla kaulassa edellisen kirjoituksen huivi ja siihen huonosti sopiva pipo. Päätin ostaa pipolangat. Merlettossa ei myydä Gjestalin lankoja, mutta kuin ihmeen kaupalla Smartissa oli ihan melkin sama sävy kuin huivin Maijassa. Sitä pari kerää mukaan. Kaksi päivää myöhemmin ja kahden nenäliinapaketin käytettyäni minulla oli uusi pipo. Valitsin malliksi jo kauan mieltäni kaivertaneen Shedirin.
Malli: Shedir, KnittyLanka: Sandness Smart, 75 g
Puikot: 2,5 mm 40cm pyöröt
Kirjoitti
Salla H
kello
22:01
3
kommenttia
20.1.2008
Toinen kerta toden sanoi?
Lanka mistä tämä huivi on tehty on tuhoontuomittu. Ostin noin vuosi sitten tämän langan Sagittariaa varten. Huivin tekeminen etenikin hyvin, kunnes viimeiseen kaavioon siirryttyäni huomasin, että minulta puuttui silmukoita. Huivi jäi kopan pohjalle kunnes purin sen ostettuani kerijälaitteen.
Lanka on ostettu tarkoitukseen, olin ostanut uuden takin ja siihen tarvittiin huivia. Alkuviikosta päätin sitten aloittaa uuden huivin. Malliksi valitsin Maartsin Syysaamun Ullasta. Sopivan kapea ja kaulahuivimainen. Tajusin jossain välissä, että en tee oikein keskiosan verkkoa, Ullan kuvassa verkko jatkuu aina reunaan asti, minulla ei. Päätin kuitenkin että tämä lanka on nyt pakko vain saada huiviksi ja virheistä huolimatta se on nyt saatava käyttöön. Ihan hyvä siitä tuli, virheistä huolimatta.

Lanka: Asa Gjestal Maija, 95 grammaa
Puikot: 4.5 pyöröt
Kirjoitti
Salla H
kello
15:28
2
kommenttia
Tunnisteet: Huivi
16.1.2008
Kiitos tunnustuksista
Tunnustukset lämmittivät mieltä! Täällä keskeneräisten / mörvelöiden keskellä moinen julkinen tunnustus piristää mieltä :) Yksi villatakki mörvelöityi viime torstaina, kerään voimia jatkotoimenpiteisiin. Yhdessä pitsihuivissa on typerä toistuva virhe. Neulon eteenpäin ja mietin koko ajan purkamista.
You Make My Day- tunnustuksia on jaettu laajasti blogimaailmassa. Jokainen tilaamani blogi sen ansaitsee, joten ottakaa koppi!
Keskeneräisyyksien keskellä olen myös erittäin syvästi ihastunut erääseen neulesuunnittelijaan. Esittelen hänet ja syvimmät ihastukseni kun se kirja vaan tulee.
Kirjoitti
Salla H
kello
21:13
0
kommenttia
Tunnisteet: Löpinää